Aurinko

KAK – Aurinko on kaikkea muuta kuin tylsä pallo taivaalla. Sen pinnalla ja kaasukehässä tapahtuu jatkuvasti kiehtovia ilmiöitä, ja yksi näyttävimmistä ovat filamentit ja prominenssit (= protuberanssi) – valtavat, kaartuvat plasmarakenteet, jotka kertovat Auringon magneettikenttien salaperäisistä muodoista. Tämä "Tuliketuksi" nimeämäni prominenssi näkyi huhtikuussa 2025. Sen ylimmät osat ovat yli 60 000 km korkeudella Auringon kromosfääristä. Kuva © Kari A. Kuure. Auringon voimakkaat ja monimutkaiset magneettikentät kohoavat Auringosta nostaen mukanaan magneettikenttään jumiutunutta plasmaa. Näin tapahtuu erityisesti Auringon pinnan polariteetiltaan erilaisten alueiden rajalla ( polarity inversion lines, PILs ), jossa magneettikenttä on usein pinnan suuntainen, muuallahan kenttäviivat ovat enemmän tai vähemmän Auringon säteen suuntaisia tai muodostaa laajoja silmukoita. Prominenssit siis syntyvät alueille, joissa magneettikenttä muodostaa siis eräänlaisen magneettisen kourun,...

KAK – Auringon pintaa täplittävät auringonpilkut eivät synny sattumanvaraisesti, vaan niiden rytmissä sykkii syvempi luonnonilmiö: Hale-jakso . Tämä noin 22 vuotta kestävä magneettinen sykli on Auringon dynamiikan ytimessä, ja sen vaikutukset ulottuvat avaruussäähän ja jopa maapallon lähiavaruuden olosuhteisiin saakka. Mikä on Hale-jakso? Hale-jakso koostuu kahdesta peräkkäisestä auringonpilkkujaksosta, joiden aikana Auringon globaalin magneettikentän napaisuus vaihtuu ja palautuu alkuperäiseen suuntaansa. Yksi auringonpilkkujakso (=aurinkosykli, tunnetaan myös nimellä Schwaben jakso ) kestää keskimäärin noin 11 vuotta, ja sen aikana auringonpilkkujen määrä nousee ja laskee. Jokaisen syklin aikana, Auringon aktiivisuuden ollessa maksimin tietämillä magneettikenttä kääntyy ja seuraavan jakson alkaessa napaisuus on päinvastainen kuin edellisen jakson alkaessa. Kun kaksi sykliä on kulunut, kenttä on taas alkuperäisessä suunnassaan – ja näin yksi Hale-jakso on päättynyt. Hale-jakson an...

KAK – Kun havaitsemme visuaalisesti Aurinkoa, se näyttää usein rauhalliselta ja muuttumattomalta. Kuitenkin pinnan alla tapahtuu jatkuvasti monimutkaisia liikkeitä. Aurinko ei ole kiinteä kappale kuten Maa, vaan pyörivä plasmapallo, jonka eri osat liikkuvat eri tavoin. Tässä artikkelissa keskityn kolmeen keskeiseen Auringon ominaisuuteen: sen erikoiseen pyörimistapaan (differentiaalinen rotaatio), hitaisiin laajamittaisiin virtauksiin (meridionaalikierto) ja tapaan, jolla pidetään kirjaa sen pyörähdyksistä (Carringtonin rotaatio). Auringon differentiaalinen rotaatio muokkaan pohjois-etelä-suuntaisesta magneettikentästä toroidillisen kentän, jossa magneettivuo voimistuu ja nousee fotosfäärin alapuolelle. Saavutettuaan Auringon pinnan, magneettikenttä puhkaisee sen ja me näemme auringonpilkkujen syntyvän näihin kohtiin. Kuva NASA / IBEX: Differentiaalinen rotaatio Kenties hätkähdyttävin piirre Auringon pyörimisessä on sen differentiaalinen rotaatio : Aurinko ei pyöri yhtenä kappalee...

KAK – Maanjäristykset ovat meille tuttu ilmiö. Vaikka ne voivat olla tuhoisia, niiden synnyttämät seismiset aallot kulkevat planeettamme läpi ja kertovat meille sen sisäisestä rakenteesta – kuoresta, vaipasta ja ytimestä. Mutta tiesitkö, että myös oma Aurinkomme värähtelee ja "soi" jatkuvasti? Aivan kuten seismologit tutkivat Maan järistyksiä, helioseismologit tutkivat Auringon värähtelyjä paljastaakseen sen pinnan alla piilevät salaisuudet. Tervetuloa tutustumaan helioseismologiaan! Mitä helioseismologia on? Helioseismologia on aurinkofysiikan haara, joka tutkii Auringon sisäosia analysoimalla sen pinnalla havaittavia aaltoja ja värähtelyjä. Aurinko ei ole hiljainen kappale, vaan se värähtelee miljoonien erilaisten ääniaaltojen taajuuksilla samanaikaisesti, hieman kuin valtava kello tai soitin. Nämä aallot kulkevat Auringon sisäosien läpi, ja niiden käyttäytyminen – miten ne heijastuvat, taittuvat ja vaimenevat eri kerroksissa – kertoo meille Auringon rakenteesta, koos...

KAK – Aurinko, tuo tuttu valon ja lämmön lähde taivaallamme, näyttää useimmille meistä tasaisen kirkkaalta kiekolta. Kuitenkin sen pinta on jatkuvassa myllerryksessä, ja joskus siellä tapahtuvat ilmiöt ovat niin valtavia, että ne voivat rikkoa tämän tasaisuuden kuvan – jopa ilman kaukoputkea. Puhumme nyt niistä harvinaisista, mutta sitäkin vaikuttavimmista kerroista, kun auringonpilkku tai pilkkuryhmä kasvaa niin suureksi, että sen voi havaita paljain silmin. Tämä pilkkuryhmä AR 12780 (kuvan alaosassa) sijoittuu sijalle 24. suurimpien pilkkuryhmien sarjassa. Kokoa tällä on 1280 MSH (miljoonasosaa). Kuva © Kari A. Kuure. Jotta auringonpilkku erottuisi ihmissilmällä (turvallisen suodattimen läpi), sen on oltava huomattavan kookas. Silmän erotuskyky asettaa rajat. Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että pilkun tai etenkin sen tummimman osan, umbran, läpimitan tulisi olla vähintään noin 30 000 – 40 000 kilometriä. Tämä vastaa noin 2,5 – 3 kertaa maapallon halkaisijaa ! Usein näkyvä ko...

KAK – Tässä artikkelissa tarkastelen Gleissbergin sykliä ja sen vaikutusta tunnetumpaan, lyhyempään auringonpilkkujaksoon . Ymmärtämällä näiden jaksojen toimintaa saamme paremman käsityksen siitä, miten Auringon aktiivisuus vaikuttaa maapallon ilmakehään ja avaruuden säteilyyn. [1] Auringonpilkkujaksojen ja Gleissbergin syklin vertailu 1700-luvun alusta nykypäivään. Kuva  AGU: Space Weather -julkaisussa https://doi.org/10.1029/2024SW004238 . Gleissbergin sykli on pitkäaikainen jakso, joka kestää noin 90 – 100 vuotta. Se on nimetty havaitsijansa, saksalaisen tähtitieteilijän Wolfgang Gleissbergin (1903 – 1986) mukaan. Hänen tutkimuskohteena oli Auringon pitkäaikaiset vaihtelut. Gleissbergin sykli on yhdistettävissä Auringon monivuotisiin muutoksiin: välillä Aurinko on erityisen aktiivinen, ja välillä aktiivisuus on vähäisempää. Tämä vaikuttaa Auringon säteilyyn, kuten kovaan ultraviolettivaloon (EUV), ja se vaikuttaa maapallon ympärillä oleviin Van Alleni vyöhykkeisiin [2] . ...

KAK – Tässä avausartikkelissa käsittelen auringonpilkkuja – kenties tunnetuinta merkkiä Auringon magneettisesta aktiivisuudesta ja keskeistä indikaattoria sen sykliselle luonteelle. Vaikka pilkut ovat olleet havaintojen kohteena vuosisatoja, niiden fysikaalinen luonne avautuu magnetohydrodynamiikan (MHD) periaatteiden kautta.   Auringonpilkkuryhmiä Auringon pinnalla. Kuten tästä kuvassa näkyy, että auringopilkut ja niiden muodostavat ryhmät ovat kukin aivan omanlaisiaan. Tuskin kahta samanlaista löytyy, ellei lukuun lasketa yhdestä ainoasta suuresta pilkusta muodostunutta pilkkuryhmää. Tämä kuva on otettu näkyvällä ja laajakaistaisella aallonpituusalueella, vastaten suunnilleen sitä näkymää, jonka paljain silmin (muista kuitenkin aurinkosuodatin) kaukoputkella voi nähdä. Kuva © Kari A. Kuure.   Mitä auringonpilkut ovat ja missä ne sijaitsevat? Auringonpilkut ovat väliaikaisia, tummina erottuvia muodostumia Auringon näkyvällä pinnalla, fotosfäärissä . Fotosfääri on se noin...

KAK – Tervetuloa Aurinko-blogin " Ilmiö Auringossa " -sarjan pariin! Tämän otsikon alla käsittelen monenlaisia Auringossa esiintyviä ilmiöitä kuten auringonpilkkuja, flarepurkauksia, CME-purkauksia, aurinkotuulta jne. kutakin omissa artikkeleissaan. Auringon havainnointi on mahdollista jopa vaatimattomilla välineillä, mutta äärimmäinen varovaisuus on välttämätöntä: ·      ÄLÄ KOSKAAN KATSO AURINKOON ILMAN ASIANMUKAISIA, SERTIFIOITUJA SUODATTIMIA. Tämä koskee paljasta silmää, kiikareita, kaukoputkia ja kameroita. Pysyvä silmävaurio voi syntyä välittömästi. ·     Turvalliset menetelmät: o    Projisoiminen: Kaukoputken tai kiikarin tuottama kuva heijastetaan okulaarista valkoiselle pinnalle. o    Sertifioidut aurinkosuodattimet (valkoinen valo): Standardin ISO 12312-2 mukaiset suodattimet, jotka asetetaan kaukoputken tai kiikarin eteen (objektiivin eteen). Nämä näyttävät fotosfäärin ja pilkut. Älä milloinkaan käytä okulaarii...