Auringon rakennetaulukko

 

Kerros Sijainti (etäisyys Auringon säteestä) Lämpötila Tiheys Energian siirtyminen Ilmiöt ja tapahtumat
Ydin (Core) 0–0,25 R☉ ~15 miljoonaa K ~150 g/cm³ Fuusioreaktiot, säteily Vetyfuusio (pp-ketju), neutriinit
Säteilysiirtovyöhyke ~0,25–0,70 R☉ ~7–2 miljoonaa K Suuri, mutta vähenee ulospäin Säteily Fotonien monivaiheinen absorptio–emissio
Konvektiovyöhyke ~0,70–1,00 R☉ ~2 miljoonaa K → 5 800 K Harvenee ulospäin Konvektio Granulaatiot, magneettidynamiikka
Fotosfääri ~1,00 R☉ (n. 500 km paksu) ~5 800 K ~0,0002 kg/m³ Säteily (näkyvä valo) Aurinkopilkut, granulaatiot
Kromosfääri Noin 2 000–3 000 km fotosfäärin yläpuolella ~4 500 K → 20 000 K Hyvin harva Magneettinen aaltoenergia, säteily Spikuleja, fibrillejä, H-alfa-emissio
Korona Ulottuu miljoonien km päähän ~1–3 miljoonaa K (paikoin >10 MK) ~10−12 kg/m³ tai vähemmän Rekonektoituva energia, säteily Aurinkotuuli, silmukat, koronan kuumuusparadoksi

Kommentit

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkastetaan ja toimituksen harkinnan mukaan päätetään niiden julkaisusta. Aiheeseen sopimattomia tai muutoin kelvottomia tekstejä ei julkaista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmiö Auringossa: CME

Kuva
KAK — Koronan massapurkaus CME (Coronal Mass Ejection), on yksi Auringon näyttävimmistä ja merkityksellisimmistä purkausilmiöistä. Siinä Auringon koronan rakenteesta irtoaa miljoonia tonneja plasmaa, joka sinkoutuu avaruuteen magneettikentän omaavana pilvenä. CME:t ovat tärkeä osa avaruussään dynamiikkaa ja revontulien esiintymisen keskeinen moottori. Jokainen CME on erilainen riippuen sen syntypaikasta, energiasta ja tapahtuman nopeudesta. Tässä yksi näyttävistä CME:stä. Sen koko voi verrata kuvaan liitettyyn maapalloon, jonka halkaisija on 12 756 km. Kuva SOHO European Site .   CME:n perusfaktat CME saa alkunsa Auringon alemmista koronan kerroksista, tyypillisesti aktiivisten alueiden magneettikenttien uudelleen järjestyessä niin sanotun magneettisen uudelleenkytkennän (rekonnektio) seurauksena. Suuri määrä plasmaa (protoneja, elektroneja ja ioneja) sinkoutuu pilvenä avaruuteen, ja ne kuljettavat mukanaan magneettikenttiä. CME:t nopeudet avaruudessa vaihtelevat riippuen ...
Read more »

Onko Auringon aktiivisuus maksimi saavutettu?

Kuva
KAK – Auringonpilkkujaksojen aktiivisuushuiput saavutetaan Auringon eri pallonpuoliskoilla hieman eri aikaan. Tämä on tunnettu ilmiö ainakin yli 70 vuoden ajan, ehkä vielä pitempäänkin. Huippujen eriaikaisuus ja niiden väli on tunnettu Gnevyshev-aukkona (Gnevyshev gap) ja maksihuiput Gnevyshev-piikkeinä (huippuina). Jos olet kiinnostunut ilmiön fysikaalisesta taustasta, voit lukea Karak, B. B., Mandal, S., & Banerjee , D. 2018, ApJ, in press: arXiv:1808.03922 tutkimuksen, joka on vapaasti luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona. Tarkastellaanpa auringonpilkkumaksimeita 1950-luvulta lähtien. Solar Influences Data Analysis Center julkaisee SILSO (Sunspot Index and Long-term Solar Observations) kokoamia tietoja verkkosivullaan. SILSON julkaisema kaavio on seuraavaksi SILSOn julkaisema kaavio auringonpilkkujaksoista vuodesta 1950 lähtien. Kuva SILSO. Kaaviosta nähdään auringonpilkkujaksojen voimakkuus ja pallonpuoliskojen aktiivisuuden ero. Vihreällä on merkitty pohjoin...
Read more »

Ilmiö Auringossa: Gleissbergin syklin ja auringonpilkkujakson yhteys

Kuva
KAK – Tässä artikkelissa tarkastelen Gleissbergin sykliä ja sen vaikutusta tunnetumpaan, lyhyempään auringonpilkkujaksoon . Ymmärtämällä näiden jaksojen toimintaa saamme paremman käsityksen siitä, miten Auringon aktiivisuus vaikuttaa maapallon ilmakehään ja avaruuden säteilyyn. [1] Auringonpilkkujaksojen ja Gleissbergin syklin vertailu 1700-luvun alusta nykypäivään. Kuva  AGU: Space Weather -julkaisussa https://doi.org/10.1029/2024SW004238 . Gleissbergin sykli on pitkäaikainen jakso, joka kestää noin 90 – 100 vuotta. Se on nimetty havaitsijansa, saksalaisen tähtitieteilijän Wolfgang Gleissbergin (1903 – 1986) mukaan. Hänen tutkimuskohteena oli Auringon pitkäaikaiset vaihtelut. Gleissbergin sykli on yhdistettävissä Auringon monivuotisiin muutoksiin: välillä Aurinko on erityisen aktiivinen, ja välillä aktiivisuus on vähäisempää. Tämä vaikuttaa Auringon säteilyyn, kuten kovaan ultraviolettivaloon (EUV), ja se vaikuttaa maapallon ympärillä oleviin Van Alleni vyöhykkeisiin [2] . ...
Read more »