Aurinko

KAK — Aurinkotuuli ei ole tasainen virta hiukkasia, vaan sen nopeus ja ominaisuudet vaihtelevat riippuen siitä, mistä kohdasta Auringon pintaa se on peräisin. Erityisesti  yhteiskiertoinen vuorovaikutusalue ( aurinkotuulen tiivistymisalue ) , lyhyemmin CIR ( Co-rotating Interaction Region ), on yksi niistä rakenteista, jotka voivat yllättää revontuliharrastajan – ei räjähdyksellään kuten CME, vaan sitkeydellään ja ennustettavuudellaan. Kuvakaappaus SWPC:n verkkosivulta jossa nähdään vasemmassa paneelissa CIR-alueiden tiheydet (yläkuva) ja nopeudet (alakuva). Seuraavassa paneelissa on samat asiat esitettynä pohjois-eteläsuuntaisesti leikkauksena. Oikealla oleva paneeli näyttää nämä samat asiat graafina. Kuva SWPC. CIR syntyy, kun Auringon pinnalla vierekkäin olevista alueista lähtee liikkeelle sekä hidasta että nopeaa aurinkotuulta. Hitaampi virtaus voi olla peräisin sulkeutuneista magneettikenttäalueista, kun taas nopea aurinkotuuli on tyypillinen avoimille kenttälinjoille, erity...

KAK — Koronan massapurkaus CME (Coronal Mass Ejection), on yksi Auringon näyttävimmistä ja merkityksellisimmistä purkausilmiöistä. Siinä Auringon koronan rakenteesta irtoaa miljoonia tonneja plasmaa, joka sinkoutuu avaruuteen magneettikentän omaavana pilvenä. CME:t ovat tärkeä osa avaruussään dynamiikkaa ja revontulien esiintymisen keskeinen moottori. Jokainen CME on erilainen riippuen sen syntypaikasta, energiasta ja tapahtuman nopeudesta. Tässä yksi näyttävistä CME:stä. Sen koko voi verrata kuvaan liitettyyn maapalloon, jonka halkaisija on 12 756 km. Kuva SOHO European Site .   CME:n perusfaktat CME saa alkunsa Auringon alemmista koronan kerroksista, tyypillisesti aktiivisten alueiden magneettikenttien uudelleen järjestyessä niin sanotun magneettisen uudelleenkytkennän (rekonnektio) seurauksena. Suuri määrä plasmaa (protoneja, elektroneja ja ioneja) sinkoutuu pilvenä avaruuteen, ja ne kuljettavat mukanaan magneettikenttiä. CME:t nopeudet avaruudessa vaihtelevat riippuen ...

KAK — Aktiivisilla alueilla tapahtuu toisinaan kirkastumisia, jotka näkyvät ainoastaan eräissä tarkoin valituilla aallonpituuksilla. Nämä lyhytkestoiset kirkastumat tunnetaan nimellä Ellermanin pommit (engl. Ellerman bombs ). Ilmiö havaittiin ensimmäisen kerran jo 1900-luvun alussa, mutta sen fysikaalinen tulkinta on edelleen aktiivisen tutkimuksen kohteena. Harrastajalle Ellermanin pommit tarjoavat kiinnostavan esimerkin siitä, miten spektriviivojen hienorakenne ja valitut havaintoaallonpituudet määrittävät, mitä rakenteita ja tapahtumia Auringossa voidaan havaita. Tässä artikkelissa selvitän ensin, mitä tarkoitetaan spektriviivan siivillä, ja sen jälkeen tarkastelen itse Ellermanin pommeja ja niiden havaittavuutta.   Kaavio spektriviivan siivistä. Kuva © Kari A. Kuure. Spektriviivojen siivet Auringon valo ei ole tasainen jatkumo kaikilla aallonpituuksilla, vaan siitä löytyy satoja tummia absorptioviivoja ja kirkkaita emissioviivoja, joita kutsutaan Fraunhoferin viivoiksi...

KAK – Auringon pinnan alla kiehuu, kirjaimellisesti. Energia, joka on syntynyt syvällä Auringon ytimessä fuusioreaktioissa, ei pääse etenemään ulos suoraviivaisesti, vaan sen on kuljettava monivaiheisen energiankuljetusketjun läpi. Noin Auringon säteen 70 % kohdalla ulospäin fotonien matka vaikeutuu merkittävästi, ja säteilymekanismi korvautuu konvektiolla. Tuloksena on dynaaminen, solurakenteinen pintakerros, jonka ilmentymiä ovat granulaatio, supergranulaatio ja jopa valtavat, koko Auringon mittakaavan ylittävät konvektiiviset liikkeet. Auringon rakenne. Konvektiovyöhyke on meille näkyvän fotosfäärin alapuolella ulottuen aina 200 000 km syvyyteen Auringon pinnasta. Konvektiokierto syntyy, kun plasma kuumenee takokliinissaja kuumentunut kaasu kohoaa ylöspäin. Fotosfäärisä kaasu vuorostaan viilenee ja uppoaa syvemmälle. Konvektiivinen kierto muistuttaa siis veden kiehumista kattilassa. Konvektiovyöhyke ja energian kuljetus Auringon sisärakenteessa konvektiovyöhyke ulottuu noin 200...