Auringon flarepurkausten ionit kuumempia kuin uskottiin

KAK – Uusi tutkimus (Russell ym., ApJL, syyskuu 2025) haastaa pitkään vallinneen käsityksen Auringon flarepurkausten lämpötiloista. Tutkijat havaitsivat, että purkausten alkuvaiheessa ionit voivat lämmetä huomattavasti elektroneja kuumemmiksi – jopa 60 miljoonaan kelviniin, kun elektronien lämpötila jää selvästi matalammaksi.

Tämä prominenssikuva on yhdistelmä kolmesta erillisestä kuvasta. Muutokset preminenssissa olivat nopeita ja vaikka yksittäiset kuvat oli otettu peräkkäin, muutokset olivat havaittavissa ja hieman vaikeasti yhdistettävissä. Kuva © Kari A. Kuure.

Ionien ja elektronien lämpötilat eivät tasaannu nopeasti: tasapainottuminen voi kestää useita minuutteja, jopa yli 20 minuuttia. Tämä pitkäkestoinen ero tarjoaa yksinkertaisen selityksen spektroskopiassa havaittuihin liian leveisiin emissioviivoihin, joita aiemmin pidettiin merkkinä turbulenssista. Turbulenttisuuden merkitys näyttäisi olevan huomattavasti aikaisemmin ajateltua vähäisempi.

Tulokset viittaavat siihen, että magneettikentän uudelleenkytkennässä ionit saavat tyypillisesti 4 – 6 kertaa enemmän energiaa kuin elektronit. Tämä universaali jakautuma on havaittu aurinkotuulessa, Maan magnetosfäärissä ja numeerisissa simulaatioissa.

Löydös muuttaa aurinkofysiikan mallinnusta: flare-ilmiöitä ei voida enää kuvata olettaen yhtäläisiä lämpötiloja. Tulevat spektroskopiamissiot, kuten MUSE ja Solar-C EUVST, tarjoavat mahdollisuuden testata ja tarkentaa näitä tuloksia entistä paremmin.

 

Lähde

Alexander J. B. Russell et al 2025 ApJL 990 L39 DOI 10.3847/2041-8213/adf74a

Kommentit

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit tarkastetaan ja toimituksen harkinnan mukaan päätetään niiden julkaisusta. Aiheeseen sopimattomia tai muutoin kelvottomia tekstejä ei julkaista.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmiö Auringossa: CME

Kuva
KAK — Koronan massapurkaus CME (Coronal Mass Ejection), on yksi Auringon näyttävimmistä ja merkityksellisimmistä purkausilmiöistä. Siinä Auringon koronan rakenteesta irtoaa miljoonia tonneja plasmaa, joka sinkoutuu avaruuteen magneettikentän omaavana pilvenä. CME:t ovat tärkeä osa avaruussään dynamiikkaa ja revontulien esiintymisen keskeinen moottori. Jokainen CME on erilainen riippuen sen syntypaikasta, energiasta ja tapahtuman nopeudesta. Tässä yksi näyttävistä CME:stä. Sen koko voi verrata kuvaan liitettyyn maapalloon, jonka halkaisija on 12 756 km. Kuva SOHO European Site .   CME:n perusfaktat CME saa alkunsa Auringon alemmista koronan kerroksista, tyypillisesti aktiivisten alueiden magneettikenttien uudelleen järjestyessä niin sanotun magneettisen uudelleenkytkennän (rekonnektio) seurauksena. Suuri määrä plasmaa (protoneja, elektroneja ja ioneja) sinkoutuu pilvenä avaruuteen, ja ne kuljettavat mukanaan magneettikenttiä. CME:t nopeudet avaruudessa vaihtelevat riippuen ...
Read more »

Onko Auringon aktiivisuus maksimi saavutettu?

Kuva
KAK – Auringonpilkkujaksojen aktiivisuushuiput saavutetaan Auringon eri pallonpuoliskoilla hieman eri aikaan. Tämä on tunnettu ilmiö ainakin yli 70 vuoden ajan, ehkä vielä pitempäänkin. Huippujen eriaikaisuus ja niiden väli on tunnettu Gnevyshev-aukkona (Gnevyshev gap) ja maksihuiput Gnevyshev-piikkeinä (huippuina). Jos olet kiinnostunut ilmiön fysikaalisesta taustasta, voit lukea Karak, B. B., Mandal, S., & Banerjee , D. 2018, ApJ, in press: arXiv:1808.03922 tutkimuksen, joka on vapaasti luettavissa ja ladattavissa PDF-tiedostona. Tarkastellaanpa auringonpilkkumaksimeita 1950-luvulta lähtien. Solar Influences Data Analysis Center julkaisee SILSO (Sunspot Index and Long-term Solar Observations) kokoamia tietoja verkkosivullaan. SILSON julkaisema kaavio on seuraavaksi SILSOn julkaisema kaavio auringonpilkkujaksoista vuodesta 1950 lähtien. Kuva SILSO. Kaaviosta nähdään auringonpilkkujaksojen voimakkuus ja pallonpuoliskojen aktiivisuuden ero. Vihreällä on merkitty pohjoin...
Read more »

Solar Orbiter kuvasi ensimäistä kertaa Auringon etelänapa-aluetta

Kuva
KAK/ ESA tiedote 11.6.2025 – Euroopan avaruusjärjestön (ESA) Solar Orbiter -luotaimen rataa muutettiin hiljattain niin, että se pystyy tekemään havaintoja Auringon napa-alueista. Aikaisemmin napa-alueita ei ole voitu kuvata, sillä täältä Maasta näemme vai hiukan (maksimissaan noin 7°) napa-alueille silloin, kun Auringon näennäinen kallistuskulma sen mahdollistaa pari kertaa vuodessa. Myös tähän asti kaikki [1] Aurinkoa havaitsemaan lähetetyt luotaimet ovat pysytelleet suunnilleen ekliptikan tasossa (Maan radan taso Auringon ympäri), joten napa-alueet ovat jääneet hyvin vähäiselle tukkimiselle. Solar Orbiter [2] saavutti 23. maalikuusta (2025) toistaiseksi suurimman kulman (noin 17°) Aurinkoon. Tämä mahdollisti ensimmäisten, aikaisempaa suuremman tarkkuuden havainnot Auringon etelänapa-alueesta. Toistaiseksi saadun datan ja kuvien tutkiminen on alkuvaiheissaan, joten kovin suuria otsikoita niistä ei vielä voi revitellä. Kuvat ovat kuitenkin aikaisempaa tarkempia ja sisältävät mon...
Read more »