Ensimmäinen auringonpilkuton vuorokausi

KAK – Auringonpilkkujen määrä vaihtelee Auringon aktiivisuusyklin mukaisesti. Pilkkujen ja pilkkuryhmien määrän perustella lasketaan auringonpilkkuluku jokaiselle päivälle erikseen. Minimin aikana luku on yleensä pieni, muutamina kymmeninä vuorokausina jopa täysin nolla. Aktiivisuusmaksimin aikana pilkuttomia vuorokausia ei yleensä ole. Pilkuttomia vuorokausia esiintyy sitä enemmän mitä lähempänä aktiivisuusminimi on ja aktiivisuusmaksimin ohittamisen jälkeen kuluu yleensä parisen vuotta ennen kuin täysin pilkuton vuorokausi ilmaantuu.

PROBA2 satelliitin SWAP 174 -kameralla otettu kuva Auringosta. Kuten nähdään pilkuttomuus ei ole este Auringossa esiintyville muille ilmiöille. Esimerkiksi eilisen aikana nähtiin muutamia C-luokan flarepurkauksia ja heikon CME-kehittyminen. Filamentit ja prominenssit ovat edelleen yleisiä ja magneettikenttä on edelleen olemassa lähes yhtä aktiivisena kuin aikaisemminkin. Kuva NASA/PROPBA2/SWAP174.

 

Auringonpilkkujakson 25 (joka on meneillään) maksimi oli lokakuussa 2024. Elämme siis aikaa, jolloin ensimmäisen täysin pilkuttoman vuorokauden esiintyminen alkaa olla todennäköistä. Nyt se on siis tapahtunut. Edellinen pilkkuryhmä AR 14374 havaittiin (virallisesti) 21. helmikuuta kello 13.00 UTC. Sen jälkeen pilkkuryhmä (vain yksi pilkku) kiertyi Auringon länsireunan taakse, eikä uutta pilkkuryhmää ole kehittynyt tai kiertynyt itäreunan yli näkyville. Näin ollen helmikuun 22. oli virallisesti ensimmäinen pilkuton vuorokausi.

Auringon etäpuolella helioseismisten kartoituksen perusteella on yksi laajahko alue, jossa melko varmasti on pilkkuja. Pienemmät ja vähemmän aktiiviset pilkut ei kartoituksessa tule näkyville samoin kuin aivan lähellä näkyvän alueen reunaa olevat pilkut jäävät havaitsematta. Näin ollen ei ole olemassa mitään sellaisia havaintoja, joista voitaisiin varmasti päätellä uusien pilkkujen ilmaantuvan. Yleensä nämä ensimmäiset pilkuttomat vuorokaudet tai jaksot ovat hyvin lyhyitä, joten meidän tuskin tarvitsee kovinkaan pitkään odotella uuden pikkuryhmän ilmaantumista.

Tarkastellaanpa hieman historiaa. Edellinen aktiivisuusminimi oli vuonna 2019, jolloin pilkuttomia vuorokausia oli 281, joka tekee 77 % vuodesta. Sen jälkeen vuonna 2020 oli 57 % vuorokausista pilkuttomia ja edelleen 2021 18 %, 2022 <1 % (vain yksi vuorokausi oli pilkuton). Edellisen maksimin (no. 24) aikaan oli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti pilkuttomia ja nyt tämän maksimin aikana kolme vuotta.

Aurinkotutkimuksen kannalta pilkuttomat vuorokaudet ovat aivan yhtä mielenkiintoisia kuin pilkulliset vuorokaudetkin. Pilkuttomuus kertoo vain hetkellisestä magneettikentän tilasta ja sillä ei yleensä ole suurta vaikutusta muihin ilmiöihin. Esimerkiksi faculoita esiintyy edelleen samoin kuin monet koronassa esiintyvät ilmiöt. Maapallolla esiintyy edelleen magneettisia häiriöitä ja -myrskyjä. Niiden aiheuttajan on usein korona-aukkojen nopea virtaus (CH HSS) ja niiden etureunalla ilmenevä CIR-ilmiöt.

Pilkuttomuus on välitila kahden aktiivisuussyklin välissä. Tässä välitilassa vaimeneva (toroidi)kenttä on edelleen olemassa ja tuleva kenttä on jo kehittynyt jonkin aikaa. Tuleva kenttä ei vielä ole saavuttanut fotosfääriä, sehän syntyy suhteellisen syvällä Auringon takokliinissa, säteily- ja konvektiivisen kerrosten rajalla. Sieltä uusi kenttä kohoaa tulevien vuosien aikana hiljalleen ylöspäin.

Pilkuttomat vuorokaudet yleistyvä tästä eteenpäin kunnes 2 – 3 vuoden kuluessa Auringon aktiivisuus saavuttaa minimin. Hieman ennen minimiä voidaan havaita ensimmäiset merkit uuden kentän olemassaolosta. Silloin uuden jakson pilkut syntyvät keskileveyksille. Samaan aikaan päättyvän aktiivisuusjaksoon kuuluvia pilkkuja esiintyy lähellä Auringon ekvaattoria.

Pilkuttomat vuorokaudet ovat lähdemateriaalia tulevan auringonpilkkujakson ominaisuuksien ennustamisessa. Mutta toistaiseksi tämä ei vielä ole mahdollista muutoin kuin tilastollisesti ja kuten tiedetään, historialliset tilastot eivät ole tae tulevasta.